haloo P.S.
Mikä on, keskusta on koko ajan äänessä ja näkösällä. Varsinkin Kiviniemi. Missä luuraa Soini, sekä muut perussuomalaiset. Pitää tarttua asioihin, elää ajan hermolla. Tuntuu kuin koko puolue olisi lakannut olemasta. Pelkästään vaaleissako pitää olla äänessä. Ei! Työtä on tehtävä koko ajan. Perussuomalaiset on suurin puolue oppositiossa, sen pitää myös näkyä ja kuulua. Jos tämä nukkuminen jatkuu puolue tippuu kolmasosaan nykyisestä. Jos Soini ei jaksa, niin uutta verta kehiin. Asioita ja puhuttavaa kyllä pitäisi riittää, muutakin kuin Kreikka. HERÄTYS ! HERÄTYS !. Tähän asti näkyvyyttä on ollut vain negatiivisissa asioissa. Johtuen siitä että kaikki muut puolueet yrittää lehdistön ja teeveen avulla sitä kaikin keinoin järjestää. Älkää menkö halpaan, vanhanaikaiseen. Vaan herätkää tekemään työtä kansan hyväksi, kyllä oppositiossakin voi näkyä. Kuten Kiviniemi osoittaa. Sekä vaikka eduskunnan ulkopuolelta kuten osoitti herra Väyrynen. Odotellen.
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Olen pitkälti kanssasi samaa mieltä. Tosin kyllä epäilen, että media sorsii perussuomalaisia. Aina kun esim. telekkarissa ovat juttelemassa hallituksen ja opposition edustajat, on kepulaiset kutsuttu mukaan, mutta persuja ei näy, eikä kuulu. Tänään oli poikkeus, Pirkko Ruohonen-Lerner sai sanoa jonkun sanan valtiopäivien avajaisissa. Soini oli nytkin Ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajan roolissa virkamatkalla ja siksi häntä ei näkynyt. Huoli sinulla on ihan aiheellinen. Tällä menolla Kepu ottaa johtavan oppositioroolin....ja käytännössä on jo ottanutkin. Eduskuntaryhmän pitäisi nostaa profiilia, mutta miten?
Kyllä eiliset iltauutiset osoittivat, että valinta on tehty, persujen pimentämisestä televisio kanavilta! Kiviniemi ja Tiilikainen saivat esitellä kannanottojaan, opposition äänitorvena?!
Soini oli valiokuntamatkalla Brysselissä, mutta ilmeisesti kommentteja muilta persuilta ei edes haluttu kysyä. Ruohonen-Lerner olisi ollut todennäköisesti käytettävissä, jos edes pyrittäisiin tasapuolisuuteen!
Saapa nähdä, kelpaako puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Jussi Niinistö, kommentoimaan hallituksen esittämiä, armeijan säästöesityksiä missään vaiheessa?!
Minun mielestä tuota negatiivista julkisuutta ei ole ollut haitalle asti. Vastustajat ovat kylläkin yrittäneet sillä meitä lyödä ja näyttää, että ovat siinäkin onnistumaisillaan. Edustajiemme pitää uskaltaa skarpata asioissa, joissa kritiikki on paikallaan.
Etkö ole tajunnut, että Suomen media on Kokoomuksen käsissä ja siellä ei persuja haastatella kuin pakosta.
Kokoomus haluaa tuhota Persut ja kaipaa Kepua kaverikseen hallitukseen.
Eipäs hötkyillä. Antaa muiden nyt polkea miinoja.Esityksiäkään ei ole vielä saatu, huomenna tulee.
Väyrysen veto on strategisesti erittäin taitava ja historiaan tukeva.
Keskustasta on pysyttävä ERITTÄIN kaukana, tietää historia. Kannattaa katsoa rauhassa. Median ykkösmaalina on ja pysyy Perussuomalaiset vielä seuraaviin eduskuntavaaleihin asti. Asemoinnit ovat vasta silloin tehty.

Kommentoi 7 kommenttia